2023 juha mikael holmlund

Mikäs mies?

Mikäs mies?

”Puuseppää aina tarvitaan” on sanonta, joka kohdallani on pitänyt hyvin paikkansa. Olen saanut auttaa ihmisiä monenlaisissa puutöissä, alkaen aina siitä, kun nuorena kloppina poistelin maaleja äitini piirongeista ja kaapeista, koska äitini halusi niistä maalit pois ja puun syyt näkyville.
Tätä työtä olen sittemmin jatkanut muun muassa kunnostamalla vanhoja Artekin tuoleja ja pöytiä, niin asiakkaille kuin itsellenikin.

Olen saanut myös auttaa muotoilijoita ja suunnittelijoita toteuttamaan heidän visioitansa, valmistamalla puusta heidän suunnittelemiaan prototyyppejä.
Erilaisia liikelahjoja olen valmistanut yrityksille, kuten sorvattuja kyniä, hedelmäkulhoja, tarjoilualustoja ym.
Olen myös valmistanut tuotteita, joita sitten käynyt myymässä erilaisissa käsityömessuilla ja myyjäisissä. Tuotteitani on sittemmin päätynyt lahjoiksi ja kotia koristamaan useille eri ihmisille ja useille eri mantereille.

Puualan koulutukset kävin ensin Kokkolan ammattioppilaitoksessa. Tämä tapahtui aikana, kun lankapuhelimet olivat vielä yleisessä käytössä ja tietotekniikasta käytettiin sanaa ATK. Teuvalla sitten kävin myöhemmin ottamassa vielä lisäoppia ammttitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon verran. Puuseppämestariksi valmistuin vuonna 2008.

Lankapesät

Monet ovat ihmetelleet, että mitä on nuo kulhot, jotka ovat pilattu laittamalla niihin reikiä ja sahaamalla uria niihin. No, ne reijät ja urat ovat niissä ihan tarkoituksella, kulhot ovat lankakulhoja, eli lankapesiä, ruotsiksi garnskål ja englanniksi yarn bowl.

Lankakerä laitetaan kulhoon jonka jälkeen lanka pujotetaan uraa pitkin reikään, tällöin lattian sijasta pyörii lankakerä kulhossa eikä kerää lattilalta villakoiria niin kuin se lattialla pyöriessä voisi tehdä. Onhan se myös mukavamman näköistä kun lankakerä pyörii sitä varten tehdyssä puisessa kulhossa. Kulhossa voi käyttää myös kahta lankakerää, ja molemmille on omat urat ja reijät, joihin pujottaa langat.

Kuvia tulossa
Lankapesät
Leikkuulaudat ja tarjoilualustat

Leikkuulaudat ja tarjoilualustat

Miksi leikkuulaudaksi kannattaa valita puinen päätypuusta valmistettu leikkuulauta.

Ensiksikin puinen leikkuulauta on kaunis. Jos sitä vertaa muoviseen, ei liene epäselvyyttä kumpaa mielummin pitäisi esillä keittössä näkyvällä paikalla.

Päätypuinen leikkuulauta on ystävällinen veitsille, se ei tylstytä veitsiä niin kuin muoviset leikkuulaudat tekevät. Päätypuisessa leikkuulaudassa ei myöskään näy veitsen viillot niin hyvin.

Puu on myös luonnostaan antibakteerinen materiaali, joka tarkoittaa, että sillä on kyky tuhota bakteereja.

Kuvia tulossa

Hedelmäkulhot

Hedelmäkulhoja ja -vateja olen tehnyt useista eri puulajeista ja useita eri kokoja ja malleja.

Jotkin kulhoista olen maalannut maitomaaleilla, joihinkin taas olen laittanut kiviupotuksen tuomaan hieman näyttävyyttä.

Kuvassa taitaa olla suurin koskaan sorvaamani hedelmävati, puumateriaalina siinä puistolehmus.

Kuvia tulossa
Hedelmäkulhot
Sorvatut kynät

Sorvatut kynät

On kyniä ja sitten on kyniä…

Kynä, joka on nykyään niinkin arkinen asia, että sellaisia pyörii usein kotona lähes joka laatikossa. Musteen tyhjennyttyä, kynä heitetään surutta roskikseen ja ostetaan uusi tai uusia, koska kynäthän ei maksa juuri mitään ja niitä saa mistä vaan.

Nykyään yhä useammin käy niin, että kynällä kirjoittamisen sijaan valitaan kirjoittaminen tietokoneella. Tämä valitettavasti johtaa siihen, että ei osata eikä haluta enää kirjoittaa kynällä. Tämä väistämättä johtaa heikkoon käsialaan ja sellaiset taidot, kuten kaunokirjoitus -jonka opetus on jo peruskouluissakin lopetettu- tulee jäämään ikävästi vain harvojen osaamaksi ja käyttämäksi.

Käsiala on jokaisella ihmisellä hieman erilainen ja se tekee asian kiinnostavaksi ja kertoo myös kirjoittajasta jotain. Kaunista käsialaa on ilo katsella.

Mietipä kumpaa sinä arvostaisit enemmän, kynällä omakohtaisesti kirjoitettua onnittelukorttia tai vastaavasti tietokoneella kirjoitettua ja tulostettua?

Laadukas täyte-, rolleri-, tai kuulakärkikynä on sellainen, joka tuo pientä hemmottelua arkeen. Laadukkaalla kynällä kirjoitustuntuma on hyvä, kynä myös näyttää hyvältä ja se saa kirjoittamisen tuntumaan mukavalta.

Laadukas ja yksilöllinen kynä on myös arvostettu lahja, jota lahjan saaja varmasti osaa arvostaa.

Kuvia tulossa

Sorvatut uurnat

Tulee aika, jolloin meistä jokainen joutuu vuorollaan jättämään tämän elämän.

Puinen uurna sulkee sisään rakkaan ihmisen. Kertokoon puun muoto ja puun kuviot siitä millainen oli ihminen uurnan sisällä.

Kuvia tulossa
Sorvatut uurnat
Koriste-esineet

Koriste-esineet

Koriste-esineiden valmistuksessa mukavinta on, kun esineen ei tarvitse täyttää mitään funktiota, ainoastaan näyttää hyvältä. Silloin saa antaa itselleen vapaat kädet ja antaa luovuuden kukoistaa.

Koriste-esineissä tärkeintä on esineen muodon houkuttelevuus ja viimeistelty pintakäsittely.

Pintakäsittelyn osalta se tarkoittaa sitä, että kerroksia levitetään useita ja aina välihionta ennen uutta pintakäsittelykerrosta. Lopuksi sitten vielä kiillotus kangaslaikoilla ja kiillotusaineella, jonka jälkeen pinta on kiiltävä ja sileä, mukava katsella ja koskea.

Kuvia tulossa

Artek kunnostuksia

Alvar Aallon suunnittelemat huonekalut ovat sellaisia, jotka kestävät isältä pojalle, niin laadun kun muotoilunkin osalta.

Ne ovat myös tuotteita, joita ei ensimmäisten naarmujen tai viilun irtoamisen takia heitetä pois ja osteta uusia, vaan ne kannattaa korjauttaa.

Usein korjauksista selviää kevyellä hiomisella ja uudelleen lakkaamisella. Jos ruuvit pyörii koloissaan eikä ota kiinni, voi koloon liimata palasen puuta, vaikka ihan hammastikun palan, jolloin ruuvilla on jälleen pintaa mihin ottaa kiinni.

Laitoin kuvia Artek kalusteiden kunnostuksistani, joista näkyy kuinka hyvin huonokuntoisistakin huonekaluista saa kunnostamisella jälleen käyttökelpoisia ja kauniita.

Kuvia tulossa
Artek kunnostuksia

Lisää kuvia puutöistäni löytyy täältä